Kiinteistöt ja infrastruktuuri -ryhmämme toimi oikeudellisena neuvonantajana kaupassa, jossa Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö möi peruskorjauksen tarpeessa olevan 80-vuotiaan KY-talon Helsingissä.
Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö on sopinut KY-talon myynnistä NCC Property Development Oy:lle. Vuonna 1941 valmistunut historiallinen rakennus Helsingin keskustan tuntumassa uudistuu toimisto- ja liiketilaksi. Tilojen remontointi alkaa vuoden 2021 aikana, ja kiinteistön kunnostustöiden on suunniteltu valmistuvan vuonna 2023.
Kampin ja Etu-Töölön rajalla sijaitseva rakennus on osa merkittävää, rakennettua kulttuuriympäristöä. Rakennus valmistui alun perin pääsääntöisesti opiskelijoiden asunnoiksi, kunnes asuintilat muutettiin 70-luvulla toimistotiloiksi. Nykyisellään kiinteistössä on ollut opiskelijayhdistyksen toimitilojen lisäksi toimistohotelli ja neljä ravintolaa.
Bird & Birdin kiinteistöt- ja infrastruktuuri -ryhmän vetäjä, osakas Jaakko Hietala:
"Oli hienoa olla mukana tässä kaupassa, jonka myötä Helsingin kulttuuriympäristön kannalta arvokkaan KY-talon historiassa kääntyy uusi sivu. Tiimimme toimi oikeudellisen neuvonantajan roolissaan saumattomasti yhteen löytääkseen tämän merkittävän kaupan kannalta juuri oikeanlaiset ratkaisut", Hietala sanoo.
Toimeksiannon oikeudelliseen tiimiin Bird & Birdillä kuuluivat Hietalan lisäksi muun muassa counsel Tuukka Korhonen, senior associate Kimmo Sundqvist, associate Joanna Puhto, associate Emmi Nuutila sekä senior counsel Kristiina Lehvilä (pankki- ja rahoitusalan juridiikka) ja osakas Sami Tuominen (verojuridiikka).