Yleistä

Olen vanhempi osakas Yritysjärjestelyt ja yhtiöoikeus -ryhmässämme ja vastaan toimistomme pohjoismaisesta liiketoiminnan kehittämisestä. Lisäksi toimin Bird & Birdin konsulttiyhtiö OXYGYn hallituksessa ja Suomen toimiston johtoryhmän jäsenenä.

Yritysjärjestelyt ovat erikoisalaani. Minulla on yli 20 vuoden kokemus asiakkaiden neuvomisesta yritysjärjestelyissä, fokusalueena teolliset transaktiot sekä cross-border -järjestelyt. Viime vuosina työni on painottunut teknologia- ja infrasektorille. Minut on noteerattu johtavissa kansainvälisissä asianajoalan hakemistoissa, kuten Legal500 ja Chambers and Partners.

Minulla on myös vahva kokemus kaupallisista sopimuksista mukaan lukien JV-järjestelyt ja yhteistyösopimukset. Edellä mainittujen lisäksi neuvon asiakkaitamme teknologian kaupallistamiseen sekä immateriaalioikeuksiin liittyen ja olen tehnyt ohjausryhmätyötä muun muassa Business Finlandissa.

Lontoon opintojeni myötä kiinnostuin erityisesti Civil law ja Common law -järjestelmien sopimusoikeudellisista yhtymäkohdista ja siitä, miten oikeusjärjestelmien pienet erot näyttäytyvät käytännössä. Luennoin säännöllisesti yritysjärjestelyihin sekä kaupallisiin sopimuksiin liittyen, ja olen julkaissut neljä kirjaa. Olen aiemmin työskennellyt toisessa johtavassa asianajotoimistossa osakkaana.
Koulutus

Koulutus

  • eMBA Aalto University Executive Education 2017
  • LL.M. King's College, Lontoo 2004
  • OTK Helsingin yliopisto 2000

Pätevyys

  • Asianajaja, Suomen Asianajajaliitto 2005

Minusta sanottua

'Maria Carlsson is always direct and hands-on.'

'Maria is very easy to talk to and very personable.'

'Maria Carlsson is our trusted adviser in M&A, with a high level of knowledge and experience, and excellent negotiation skills.'

'She provides good cooperation.'

'She stands out with her practical legal skills in combination with a commercial mindset. She is always highly solution-oriented and not just raising problems. She has a great flexibility to serve customers whenever there is any kind of legal need.'

Chambers Europe 2024 - Corporate/M&A

'Maria Carlsson and her team has very strong experience in corporate transactions and gave us as a client many useful tips during negations.'

'Maria Carlsson has a good understanding of customer preferences and needs.'

'Maria Carlsson, Partner – excellent knowledge of M&A, business driven and customer oriented.'

Legal 500 EMEA 2024 - Commercial, Corporate and M&A

Partner, Head of BD in the Nordics, Maria Carlsson, has been ranked in the elite "Hall of fame" category in Corporate and Commercial.

Legal 500 EMEA 2024 - Commercial, Corporate and M&A

Deal

Bird & Bird neuvoi Edita Groupia Edita Priman myynnissä

marrask. 04 2024

Lue lisää

News

Bird & Bird Suomen Yritysjärjestelyt ja yhtiöoikeus -tiimi vahvistaa osaamistaan strategisilla rekrytoinneilla

tammik. 16 2024

Lue lisää

News

Bird & Birdin pohjoismaiset toimistot menestyivät IFLR1000 2023 -rankingissa

syysk. 13 2023

Lue lisää

Deal

Bird & Bird edustaa Edita Groupia Edita Priman myynnissä

kesäk. 13 2023

Lue lisää

Deal

Edustimme ostajia, kun Eezy Flow, Leidenschaft ja Siqni päättivät yhdistää voimansa

maalisk. 29 2022

Lue lisää

News

Bird & Bird tuotti LVM:lle kansainvälisen vertailuselvityksen liikenneverkkojen hallinnointitavoista

tammik. 19 2017

Lue lisää

Juuri nyt TwoBirds TV:ssä