DSM-direktiivin täytäntöönpano etenee Suomessa – mitä muutoksia direktiivi tuo tekijänoikeussääntelyyn?

Direktiivi tekijänoikeudesta ja lähioikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla (DSM-direktiivi, 2019/790/EU) annettiin kesäkuussa 2019. Suomessa käynnistettiin direktiivin voimaantulon myötä laajin tekijänoikeuslain uudistamishanke 20 vuoteen. DSM-direktiivi pannaan täytäntöön Suomessa muuttamalla tekijänoikeuslakia (404/1961).

DSM-direktiivillä tähdätään ennen muuta tekijänoikeussääntelyn modernisointiin. Muutosten avulla erilaiset digitaalisen toimintaympäristön tilanteet pyritään ottamaan nykyistä paremmin huomioon. Samalla pyritään myös varmistamaan sisällön laajempi saatavuus EU:ssa, vahvistamaan oikeudenhaltijoiden asemaa sekä edistämään toimivien tekijänoikeusmarkkinoiden saavuttamista. 

Direktiivi olisi alun perin tullut panna täytäntöön jo viime vuoden kesäkuussa, mutta Suomessa työ on viivästynyt. Täytäntöönpanon tiellä on ollut monia haasteita, ja valmisteilla olevat muutokset ovat herättäneet mittavaa yhteiskunnallista keskustelua: viime syksynä julkaistu ensimmäinen luonnos hallituksen esitykseksi kohtasi laajaa kritiikkiä ja keräsi huikeat 223 lausuntoa. Lausuntojen perusteella hallituksen esitykseen tehtiin laajoja muutoksia, ja uusi hallituksen esitys annettiin eduskunnalle tämän vuoden huhtikuussa.

Miltä uudistettu tekijänoikeussääntely siis näyttää tällä hetkellä? Esittelemme alla muutamia keskeisimpiä direktiivin säännöksiä sekä sitä, kuinka ne ehdotetaan täytäntöönpantaviksi Suomessa.

Verkkosisällönjakopalvelun tarjoajan vastuu tekijänoikeutta loukkaavasta aineistosta 

DSM-direktiivin artikloista erityisesti 17 artikla on herättänyt vilkasta keskustelua kaikissa jäsenvaltioissa. Se lisää verkkosisällönjakopalveluiden eli erilaisten sosiaalisen median alustojen tarjoajien vastuuta palveluun tallennetusta aineistosta. Sosiaalisen median palveluille ominaista on kuluttajien jakaman sisällön hyödyntäminen kaupallisessa tarkoituksessa. Esimerkkeinä tällaisista palveluista voidaan mainita Facebook, Youtube ja TikTok.

Artiklassa muun muassa asetetaan verkkosisällönjakopalveluiden tarjoajille velvollisuus hankkia tekijöiltä asianmukaiset luvat tekijänoikeuksin suojatun aineiston hyödyntämiseen. Palveluntarjoajan tulee lisäksi estää ennakkoon pääsy tekijänoikeutta loukkaavaan aineistoon tekijän niin pyytäessä. Tekijöiden ja sisällöntuottajien oikeudellista asemaa on direktiivillä pyritty olennaisesti parantamaan. 

Tällä hetkellä 17 artiklan säännökset on ehdotettu sisällytettäväksi tekijänoikeuslakiin säätämällä siihen uusi 6 a luku, joka koskee verkkosisällönjakopalveluiden tarjoajan vastuuta. Uusien säännösten mukaan palveluntarjoajan katsotaan välittävän yleisölle ne teokset, jotka tallennetaan palveluntarjoajan palveluun. Palveluntarjoajalle asetettaisiin vastuu palveluun tallennettujen teosten välittämisestä, ellei palveluntarjoaja ole saanut tekijöiltä lupaa teosten käyttämiseksi. Vastuusta on mahdollista vapautua, jos palveluntarjoaja osoittaa toimineensa parhaansa mukaan saadakseen luvan tai varmistaakseen, että teokset, joista tekijä on antanut palveluntarjoajalle riittäviä tietoja, eivät ole saatavilla. Palveluntarjoaja voisi vapautua vastuusta myös toimimalla parhaansa mukaan viipymättä teoksen saannin estämiseksi tai sen poistamiseksi. 

17 artiklan säännösten implementointi on paikoin ollut lainsäätäjälle haasteellista. Vaikeuksia on aiheuttanut esimerkiksi artiklan sananvapautta turvaava 7 kohta, jonka mukaan teosten tunnistamiseksi ja niihin pääsyn estämiseksi tarkoitetut toimenpiteet eivät saisi kuitenkaan johtaa siihen, että estetään pääsy sellaiseen aineistoon, joka ei loukkaa tekijänoikeutta. Suomessa direktiivin asettamaan tavoitteeseen pyritään tällä hetkellä vahvistamalla laissa mahdollisuus teosten lailliseen käyttöön sekä säätämällä palveluntarjoajalle velvollisuus omaksua käytännöt laillisen käytön mahdollistamiseksi. Lisäksi laissa sallitaan automaattisten estämiskeinojen käyttö vain tietyissä tapauksissa.

Myöskään direktiivin 17 artiklan 8 kohdan täytäntöönpano ei ole ollut Suomessa täysin suoraviivaista. Säännöksen mukaan direktiivin soveltaminen ei saa johtaa palveluntarjoajan yleiseen seurantavelvoitteeseen. Suomessa säännöstä esitettiin alun perin 19.12.2020 pidetyssä kuulemistilaisuudessa täytäntöönpantavaksi siten, että palveluntarjoajalla olisi ainoastaan velvollisuus tarjota tekijöiden käyttöön välineet ja muut järjestelyt teoksen tunnistamiseksi ja pääsyn estämiseksi.

Sittemmin suuntaa on kuitenkin muutettu. Tällä hetkellä vaatimusta ehdotetaan hallituksen esityksessä täytäntöönpantavaksi siten, että sääntely pohjautuisi mahdollisimman tarkoin EU-tuomioistuimen Glawischnig Piesczek -asiassa (C-18/80) tekemään ratkaisuun sekä komission ohjeistukseen. Tarkoituksena on, että palveluntarjoajalla olisi velvollisuus estää pääsy ainoastaan ilmeisen loukkaavaan aineistoon. 

Ensimmäisessä hallituksen esityksen luonnoksessa ehdotettiin uuden tekijänoikeusriitalautakunnan perustamista. Tekijänoikeusriitalautakunta olisi ollut riippumaton ja puolueeton vaihtoehtoinen riidanratkaisuelin, joka olisi arvioinut aineiston loukkaavuutta koskevat erimielisyydet. Uudessa hallituksen esityksessä tämä ehdotus kuitenkin poistettiin muun muassa valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön esittämän kritiikin vuoksi.  Sen sijaan tekijänoikeuslakiin ehdotetaan säännöstä, jossa velvoitetaan palveluntarjoaja toteuttamaan valitus- ja oikeussuojamekanismi, eli käytännössä oikaisumenettely, jonka avulla palveluntarjoajan ja käyttäjän väliset erimielisyydet ratkaistaisiin.

Uudistukset tekijänoikeuden rajoituksiin

DSM-direktiivi tuo muutoksia myös tekijänoikeuden rajoituksiin. Direktiivin 4 artikla edellyttää jäsenvaltioiden säätävän muun muassa tiedonlouhintaa koskevasta tekijänoikeuden rajoituksesta. Tällä pyritään ennen kaikkea edistämään innovaatiotoimintaa sekä parantamaan mahdollisuuksia aineistojen analysoimiseen erilaisten tietoteknisten välineiden avulla. 

Direktiivin 4 artikla ehdotetaan pantavaksi Suomessa täytäntöön säätämällä sekä yleistä tiedonlouhintaa koskevasta rajoituksesta että tieteellistä tutkimusta varten tapahtuvasta tiedonlouhinnasta. Ehdotetun uuden säännöksen mukaan teoksesta saisi valmistaa kappaleita käytettäväksi tiedonlouhintaa varten, ellei tekijä ole asianmukaisella tavalla pidättänyt tätä oikeutta. Tekijällä olisi siten halutessaan mahdollisuus kieltää kappaleiden valmistaminen tiedonlouhintaa varten. Tutkimusorganisaatioiden ja kulttuuriperintölaitosten tieteellistä tutkimusta varten toteuttamaa tiedonlouhintaa ei kuitenkaan saisi estää tai rajoittaa.
Lisäksi jäsenvaltioiden on direktiivin mukaan säädettävä rajoituksista teosten käyttämiseksi opetustarkoituksessa, kulttuuriperinnön saataville saattamiseksi sekä sananvapauden toteuttamiseksi. Tekijänoikeuslakiin ehdotetaan tämän mukaisesti opetuskäyttöä koskevien rajoitussäännösten laajentamista sekä uutta säännöstä, joka mahdollistaisi teoksen käytön toisessa teoksessa, esimerkiksi parodiassa, karikatyyrissä tai pastississa.  

DSM-direktiivi edistää myös kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttämistä kulttuuriperintölaitoksissa säätämällä sopimuslisenssijärjestelmän kaltaisen järjestelyn käyttöön ottamisesta. Tämän mukaisesti Suomessa ehdotetaan tekijänoikeuslakiin uutta sääntelyä, joka lähtisi direktiivin ehdottamalla tavalla siitä, että kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten saataviin saattaminen olisi mahdollista sopimuslisenssin perusteella. Jos käyttölupaa ei kuitenkaan saada, teosten käyttäminen voisi silti olla tietyin edellytyksin mahdollista tekijänoikeuden rajoituksen perusteella. 

Mitä seuraavaksi?

DSM-direktiivin tie Suomen lainsäädäntöön ei ole ollut mutkaton, eikä myöskään uusi hallituksen esitys ole säästynyt kritiikiltä. Puutteita direktiivin implementoinnissa on tunnistettu erityisesti sen jälkeen, kun EUT julkaisi ratkaisunsa asiassa Puola v. komissio ja neuvosto (C-401/19). Ratkaisussa EUT muistutti, että jäsenvaltioiden tulee varmistaa oikeuksien välinen tasapaino tuomion mukaisella tavalla. Onkin esitetty, että hallituksen esitystä tulisi täydentää oikeussuojakeinoja koskevilta osin. Se, kuinka paljon laki tulee muuttumaan yhtäältä EUT:n tuomion seurauksena ja toisaalta eduskuntakäsittelyssä ylipäänsä, jää kuitenkin nähtäväksi.