Ulkomaisten sijoitusrahastojen verotus – Onko Suomen verotuskäytäntö viimeinkin linjassa pääomien vapaan liikkuvuuden periaatteen kanssa?
Asiantuntijat
Elina Kaartinen
Associate
Suomi
Työskentelen Associate-juristina vero-oikeuden ryhmässämme Helsingissä. Avustan asiakkaitamme monenlaisissa kansainvälisissä ja kotimaisissa verokysymyksissä.
Euroopan unionin tuomioistuin linjasi keväällä 2022, että Suomen kansallinen lainsäädäntö ei voi edellyttää ulkomaisilta sijoitusrahastoilta sopimusperusteista muotoa verovapauden myöntämiseksi. Ratkaisulla on ollut merkittävä vaikutus verotuskäytäntöön, ja useat ulkomaiset yhtiömuotoiset sijoitusrahastot ovat sittemmin saaneet positiivisia päätöksiä lähdeveron palautushakemuksiinsa.
Vuoden 2020 alussa voimaan tullut tuloverolain 20 a § asettaa sijoitusrahastojen verovapauden edellytyksiksi avoimuuden, sopimusperusteisuuden ja vähintään 30 osuudenomistajaa. Verovapaus soveltuu myös vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuun erikoissijoitusrahastoon ja sitä vastaavaan ulkomaiseen sopimusperusteiseen erikoissijoitusrahastoon, jos rahasto on avoin ja sillä on vähintään 30 osuudenomistajaa.
Suomalaiset sijoitusrahastot ja erikoissijoitusrahastot ovat aina sopimusperusteisia, koska suomalainen rahastosääntely ei mahdollista muunlaisten sijoitusrahastojen perustamista. Useimmissa muissa valtioissa on mahdollista perustaa esimerkiksi yhtiömuotoisia sijoitusrahastoja. Myös EU:n UCITS-direktiivi (2009/65/EY) tunnistaa, että yhteissijoitusyrityksiä voidaan perustaa sopimusoikeudellisten säännösten (rahastoyhtiöiden hoidossa olevat sijoitusrahastot), trusteja koskevien säännösten (unit trust) tai yhtiöjärjestyksen (sijoitusyhtiöt) nojalla.
Käytännössä TVL 20 a §:n sääntely on johtanut siihen, että yhtiömuotoisilta ulkomaisilta sijoitusrahastoilta tai erikoissijoitusrahastoilta (kuten SICAV ja SCPI) on kategorisesti evätty verovapaus Suomessa niiden oikeudellisen muodon perusteella. Myös TVL 20 a §:ä edeltävä oikeuskäytäntö noudatti hyvin pitkälti samaa linjaa, vaikka laki ei sisältänytkään sopimusperusteisuuden vaatimusta.
EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä on jo aiemmin linjattu, että sääntely, jossa asetetaan tietylle verokohtelulle edellytyksiä, jotka ovat kotimaiselle markkinalle ominaisia, voi olla kielletty pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus, joka syrjii ulkomaisia toimijoita (C-156/17, Köln-Aktienfonds Deka).
Asiassa C-342/20, A SCPI oli kyse ranskalaisesta yhtiömuotoisesta vaihtuvapääomaisesta kiinteistösijoitusrahastosta. Helsingin hallinto-oikeus pyysi EU-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua siitä, muodostavatko sijoittautumisvapaus tai pääomien vapaan liikkuvuuden periaate esteen kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan ainoastaan sopimusperusteiset ulkomaiset avoimet sijoitusrahastot voivat rinnastua tulon perusteella suoritettavasta verosta vapautettuun suomalaiseen sijoitusrahastoon. Tällöin oikeudelliselta muodoltaan muut kuin sopimusperusteiset ulkomaiset sijoitusrahastot joutuisivat Suomessa lähdeverotuksen kohteeksi, vaikka niiden ja suomalaisten sijoitusrahastojen tilanteella ei olisi muuta merkittävää objektiivista eroa. EU-tuomioistuin totesi ratkaisussaan TVL 20 a §:n mukaisen sopimusperusteisuuden vaatimuksen olevan pääomien vapaan liikkuvuuden vastainen, koska tällainen vaatimus on omiaan asettamaan kotimaiset sijoitusrahastot ulkomaisia sijoitusrahastoja edullisempaan asemaan.
Korkeimman hallinto-oikeuden tapauksessa 2022:130 oli kyse yhdysvaltalaisesta Delaware Statutory Trust -tyyppisestä varainhoitoyhtiöstä, jolla oli alarahastoja. Alarahasto A oli avoin ja sillä oli yli 30 osuudenomistajaa. Korkein hallinto-oikeus totesi 15.11.2022 antamassaan ratkaisussa edellä mainitun EU-tuomioistuimen ratkaisun linjaa noudatellen, että TVL 20 a §:n on katsottava olevan unionin oikeuden vastainen siltä osin, kuin ulkomaisen sijoitusrahaston verovapauden edellytyksenä on sopimusperusteisuus. Tämän vuoksi tapauksessa kyseessä olleen rahaston oikeudellinen muoto ei ole seikka, jonka takia rahastoa ei voitaisi rinnastaa kotimaiseen sijoitusrahastoon. Näin ollen rahaston suomalaisilta listatuilta osakeyhtiöiltä saamat osingot olivat lähdeverosta vapaita.
Edellä käsitellyn oikeuskäytännön valossa näyttäisi olevan selvää, että ulkomaisilta sijoitusrahastoilta ei voida veronvapauden edellytyksenä vaatia tietynlaista oikeudellista muotoa, vaan ratkaisevaa verokohtelun kannalta on se, harjoittaako ulkomainen sijoitusrahasto vastaavaa toimintaa kuin suomalainen sijoitusrahasto. Lisäksi rinnastettavuusarvioinnissa merkitystä on sillä, miten ulkomaista sijoitusrahastoa verotetaan asuinvaltiossaan.
Suomalaiset sijoitusrahastot ja erikoissijoitusrahastot ovat aina sopimusperusteisia, koska suomalainen rahastosääntely ei mahdollista muunlaisten sijoitusrahastojen perustamista. Useimmissa muissa valtioissa on mahdollista perustaa esimerkiksi yhtiömuotoisia sijoitusrahastoja. Myös EU:n UCITS-direktiivi (2009/65/EY) tunnistaa, että yhteissijoitusyrityksiä voidaan perustaa sopimusoikeudellisten säännösten (rahastoyhtiöiden hoidossa olevat sijoitusrahastot), trusteja koskevien säännösten (unit trust) tai yhtiöjärjestyksen (sijoitusyhtiöt) nojalla.
Käytännössä TVL 20 a §:n sääntely on johtanut siihen, että yhtiömuotoisilta ulkomaisilta sijoitusrahastoilta tai erikoissijoitusrahastoilta (kuten SICAV ja SCPI) on kategorisesti evätty verovapaus Suomessa niiden oikeudellisen muodon perusteella. Myös TVL 20 a §:ä edeltävä oikeuskäytäntö noudatti hyvin pitkälti samaa linjaa, vaikka laki ei sisältänytkään sopimusperusteisuuden vaatimusta.
EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä on jo aiemmin linjattu, että sääntely, jossa asetetaan tietylle verokohtelulle edellytyksiä, jotka ovat kotimaiselle markkinalle ominaisia, voi olla kielletty pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus, joka syrjii ulkomaisia toimijoita (C-156/17, Köln-Aktienfonds Deka).
Asiassa C-342/20, A SCPI oli kyse ranskalaisesta yhtiömuotoisesta vaihtuvapääomaisesta kiinteistösijoitusrahastosta. Helsingin hallinto-oikeus pyysi EU-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua siitä, muodostavatko sijoittautumisvapaus tai pääomien vapaan liikkuvuuden periaate esteen kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan ainoastaan sopimusperusteiset ulkomaiset avoimet sijoitusrahastot voivat rinnastua tulon perusteella suoritettavasta verosta vapautettuun suomalaiseen sijoitusrahastoon. Tällöin oikeudelliselta muodoltaan muut kuin sopimusperusteiset ulkomaiset sijoitusrahastot joutuisivat Suomessa lähdeverotuksen kohteeksi, vaikka niiden ja suomalaisten sijoitusrahastojen tilanteella ei olisi muuta merkittävää objektiivista eroa. EU-tuomioistuin totesi ratkaisussaan TVL 20 a §:n mukaisen sopimusperusteisuuden vaatimuksen olevan pääomien vapaan liikkuvuuden vastainen, koska tällainen vaatimus on omiaan asettamaan kotimaiset sijoitusrahastot ulkomaisia sijoitusrahastoja edullisempaan asemaan.
Korkeimman hallinto-oikeuden tapauksessa 2022:130 oli kyse yhdysvaltalaisesta Delaware Statutory Trust -tyyppisestä varainhoitoyhtiöstä, jolla oli alarahastoja. Alarahasto A oli avoin ja sillä oli yli 30 osuudenomistajaa. Korkein hallinto-oikeus totesi 15.11.2022 antamassaan ratkaisussa edellä mainitun EU-tuomioistuimen ratkaisun linjaa noudatellen, että TVL 20 a §:n on katsottava olevan unionin oikeuden vastainen siltä osin, kuin ulkomaisen sijoitusrahaston verovapauden edellytyksenä on sopimusperusteisuus. Tämän vuoksi tapauksessa kyseessä olleen rahaston oikeudellinen muoto ei ole seikka, jonka takia rahastoa ei voitaisi rinnastaa kotimaiseen sijoitusrahastoon. Näin ollen rahaston suomalaisilta listatuilta osakeyhtiöiltä saamat osingot olivat lähdeverosta vapaita.
Edellä käsitellyn oikeuskäytännön valossa näyttäisi olevan selvää, että ulkomaisilta sijoitusrahastoilta ei voida veronvapauden edellytyksenä vaatia tietynlaista oikeudellista muotoa, vaan ratkaisevaa verokohtelun kannalta on se, harjoittaako ulkomainen sijoitusrahasto vastaavaa toimintaa kuin suomalainen sijoitusrahasto. Lisäksi rinnastettavuusarvioinnissa merkitystä on sillä, miten ulkomaista sijoitusrahastoa verotetaan asuinvaltiossaan.
